Kun mä katson peiliin niin en näe mitään. En näe tuttua peilikuvaa, nään vaan vieraat kasvot joka katsoo jonnekin pimeään. Tuijotan sitä hahmoa peilissä, katson sitä silmiin ja mua alkaa itkettää. Se en ole minä, se on joku muu joka on tullut ja pilannut kaiken. Se on pilannut mun elämän.
Mihin minä katosin, mille pysäkille mä jäin? Jäinkö mä tosiaan sairaalan sängylle, vai lensinkö mä sieltä taivaaseen? Jos mua ei enää ole niin kuka puolestani hengittää, kuka elää mun elämää? Kuka katsoo mun silmillä pimeään, kuka haluaa mun kuolemaa, jos se en olekaan minä? Tyttö vailla nimeä, tyttö vailla tulevaisuutta. Vaikka sä sanoit, etten mä ole toivoton tapaus... Silti mä pelkään, että se oli vaan lohdutus.
Kun peilikuvansa kadottaa, niin elämältä pohja katoaa. Kun hukkaa itsensä, on jo tiensä päässä. Peilistä katsoo väsynyt ja apea tyttö, mun kuvankaltainen. Mutta sielua en tunne, enkä kasvoja. Tunnen vaan ääriviivoja. Olen hukannut kaiken muun tuntemani. Ja mä nauran vaikka sattuu, enemmän kuin ennen. Eikä kukaan huomaa et mä oon oikeesti rikkinäinen. Itken salaa piilossani, niin kuin silloin teinivuosina. Itken piilossani ja toivon et tää kipu jo lakkaisi. Mutta se ei lakkaa, se ei kai lopu koskaan.
Rikottu peilikuva
"En osaa sanoa
Yhtään ymmärrettävää lausetta
En osaa kertoa
Etten mä ole enää elossa
En pysty sanomaan
Kuinka joku vieras pelistä on alkanut tuijottamaan
En uskalla sanoa
Etten enää tunne minua
En pysty kertomaan
Että oon muuttanut toiseen maailmaan
En voi sanoa
Että mä oon ihan hajalla
En voi kertoa
En pysty ainuttakaan lausetta
Sillä tää kaikki on vaan valhetta
Vaikka tää on oikeesti totta
Niin teille tää on uskomaton maailma
Mutta mulle tää on todellista
Vieraat kasvot ja rikottu peilikuva
Enkä mä osaa sanoa
Mä en osaa kertoa
Et mikään ei ole kunnossa"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen sana on tärkeä, älä jätä sanomatta yhtään ajatustasi. ❤