Tää väsymys painaa mua, mut mä en voi siltikään nukkua. Mun sisällä on tuskaa ilman sua, kun mä oon yksin niin tahdon vaan kuolla. Tää taakka painaa mua, se seuraa mua kaduilla. Mä en ole täällä turvassa, en missään ilman sinua. Siltikään mä en osaa vaihtaa kaupunkia, en osaa jättää mennyttä ja kotia. Kaikki on niin vaikeeta, päästää irti ja hypätä, olla elossa. Mä en osaa olla elossa, mä en tiedä mitä se tarkoittaa, oon niin hukassa. Mun elämä on ollut pitkään pelkkä paska, se mistä halusin kokoajan luopua. Mutta mä en ole osannut kuolla, mä en ole osannut luovuttaa, mun sydän on vaan tahtonut taistella. Vaikka kaikki on ollut pelkkää kipua, vaikka mä oon ollut pohjalla. Niin mä en silti luovuta, mä en tahdo kuolla.
Masennus näytti mulle pohjan, elämän ja kuoleman häilyvän rajan. Vaikka mä oon vieläkin täällä niin en aio olla aina, mä aion taistella, mä aion olla voittaja. Sillä häviäminen on syvältä ja samoin kuolema, tuska, kipu, pelko, yksinäisyys, itseviha ja itseinho... Ne on kaikki syvältä, tää elämä on syvältä! Mä en tahdo jäädä tähän, mä tahdon onnellisen elämän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen sana on tärkeä, älä jätä sanomatta yhtään ajatustasi. ❤