Muistojen loukussa

Mä olen loukussa, kahden elämän rajalla. Mä en pääse täältä pois, en osaa valita suuntaa. En tiedä kumpaan maailmaan mä kuulun. En tiedä missä mun paikka täällä on. Seison rajalla, harmaalla alueella. Mä en näe mitään, enkä tunne. En tiedä missä oon, enkä tiedä mihin meen. Mä en mene mihinkään, vaan mä jään jumiin. Jään piiloon, elämän ja kuoleman varjoon. Jään rajalle, missä mikään ei tunnu miltään.

Täällä kaikki on vaan tyhjää, täällä kaikki on vaan sumua. Harhoja ja epätodellisuutta. Epäaitoa hymyä ja tekonaurua. Täällä ei ole mitään aitoa, vaan kaikki on pelkkää valhetta. Täällä mä oon vaikka tahtoisin lähteä. Mun jalat on kiinni pohjassa ja mun kädet on solmussa. Mä en pääse täältä pois, vaikka mä tahtoisin.

Tää on vankila, josta ei paeta. Muistojenvankila, joka ei katoa. Täältä ei pääse ennen kuolemaa, sillä muistoja ei voi unohtaa... Eikä koskaan anteeksi voi antaa. Mä elän muistoissa, enkä pysty niistä irrottaa. Mä en saa unohtaa, mä en voi unohtaa. Mun täytyy vaan elää ja muistaa, olla onneton. Mun täytyy vaan elää vaikka mä lopussa oon. Oon, oon ja oon... Silti mä tänne jään... Jään rajalle elämään, jään muistoihin ja kaipuuseen. Jään, koska en pysty elämään.

Tää on vankila josta ei paeta

Tää on muisto, jota en unohda

Köydet käsien ympärillä kiristää

Silmät itkee ja mieli huutaa: tää ei oo elämää

Silti mä tänne jään

Ja hukun sumuiseen elämään

Pidän kiinni kivusta

Enkä päästä irti surusta

En anna kyynelten kadota

En anna sumun haihtua

Koska tää on mun maailma

Kaunis ja katoava

Enkä mä osaa muuta

En tiedä maailmaa toista

Enkä mä osaa unohtaa

Mä en halua unohtaa

Koska mä pelkään pudota uudestaan